Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Tällä sivulla päivitykset, uutiset ja tulokset:

10.10.2018

Paljon on taas tapahtunut viimeisen päivityksen jälkeen. Pennut ovat kaikki omissa kodeissaan ja olemme niitä nähneet pienimuotoisessa tapaamisessa sekä Erikoisnäyttelyssä, jossa ne esiintyivät edukseen. Kaikki kasvavat kohisten ja pitävät perheensä kiireisinä touhuillaan.

Meillä oli surua elokuussa, kun Kamun vointi heikkeni eikä sen ollut enää hyvä olla. Jouduimme tekemään raskaan päätöksen ja Kamu lähti 21.8. Toivon mukaan rajan takana oli suuri joukko ottamasta Kamu vastaan.

Kasvatit ovat tehneet paljon hienoja tuloksia eri harrastuksissa:

Pimu on Lappeenrannan agilityurheilijoiden pikkumaksien seuranmestari 2018  sekä rally-tokossa piirinmestaruus pronssia  MES 87p sekä Lappeenrannan palveluskoirayhdistyksen rally-tokon seuran mestari 2018 MES 84p.Onnea!

Kusto ja Mari ovat siirtynyyt agilityssä 2-luokkaan luokkavoitolla! Hurjasti Onnea!

Iisa ja Matti ovat nykyään agilityn kolmosluokkalaisia . Nousunolla tuli voitolla. Onnea!

Eppu ja Ritva ovat tehneet tupla 0-tulokset voitoilla! Onnea!

Iisa ja Matti ovat tokoilleet hienosti. Nyt on TK1- koutustustunnus! Onnea!

Mila ja Gunvor ovat rally-tokoilleet Ruotsin puolella: RLD A Onnea!

Eppu ja Ritva ovat saaneet hyväksytyn tuloksen Suomen Pelastuskoiraliiton maastoetsinnän hakukokeessa! Hurjasti Onnea!

Eppu on saanut agilityssa hyppysertin 0-voitolla sekä agilityserti!  Onnea!

21.3.2018

Pennut voivat hyvin ja kasvavat kohisten. Pennut nimetään tähtien mukaan. 

Elämään mahtuu iloja ja suruja.

Suuri suru on, että D-pentueen Penne menehtyi vierasesineen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Otamme osaa perheen suureen suruun.

Ritva ja Eppu siirtyivät agilityssä maxi 3 -luokkaan ja debytoivat siellä ihan hienosti. Ritva ja Pimu tekivät agilityhyppyluokassa sertin arvoisen suorituksen. Hurjasti Onnea äidille ja pojalle sekä ohjaajalle.

1.3.2018

Ikävä kyllä pieni uros ei selvinnyt ja kuoli tänään.

28.2.2018

Nefin ja Kaistan pennut syntyivät 27.2. 4 urosta ja 4 narttua. Synnytys sujui hyvin ja Nefi on esimerkillinen emo.

Mila on  yhdistyksensä vuoden 2017 käyttö- sekä myös hakukoira Ruotsissa. Hurjasti Onnea!

25.1.208

Noora esitti taas hienosti viikonloppuna Turun KV- näyttelyssä sekä Mion että Mion tyttären Hilpin (sijoituksessa). Mio oli ROP ja Hilpi VSP. Hilpille myös sert ja cacib! Onnea jälleen kerran!

1.1.2018

31.12 Kaista astui Nefin onnistuneesti. Tammikuun lopulla sitten ultraan.

16.12 Matti ja Iisa  tokoilivat ykköstuloksen alo-luokassa pistein 176,5. Onnea!

3.12 Ritva on Epun kanssa liitänyt agilitykilpailuissa tuloksena 2 x ykkössija nollatuloksilla. Kolmosluokka häämöttää! Onnea!

4.11.2017

3.11 Nefin sulho Kaista kävi meitä moikkaamassa. Todella mukava uros! Nyt vaan jäädään odottelemaan juoksua.

28.10 Nefin kanssa PK-hakukokeessa: Metsästä 163+30 pistettä. Mutta tottelevaisuus sohjoisella ja märällä kentällä ei ollut Nefin mieleen. Pisteitä vain 47. Mutta nyt tietää, että Nefi toimii metsässä erinomaisesti ja ensi vuonna sitten taas kokeisiin. Kyllä me tottiksesta se 70 saadaan kasaan normi keleillä.

21.10 Ritva Ja Pimu ovat saaneet Hopeaa Rally-Tokon Kymen piirimestaruuskisoissa  sekä yksilö- että joukkuekisassa. Onnea!

19.10 Nefin silmät tarkastettu uudellen ja terveet ovat edelleen.

8.10.2017

Nefin sydän on ultrattu terveeksi. 

Nefi on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta joulu-tammikuussa. Uroksena Kiipelin Komea Konna.

3.7.201

Kamu ja Lusmu viettävät 13-vuotissyntymäpäiviä tänään. Leppoisiä päiviä molemmille pojille! 

kamu13vuotta.jpg

28.5.2017

Pimusta tuli Agility VALIO!! Aivan mahtavaa! Onnea!

Pimulla uusi titteli RTK4 Onnea!

Eppu on tokoillut: TK2 Onnea!

Kusto RTK2 ja Toko ALO 1.tulos  Hienoa Menoa! Onnea!

Mila RTK1 ja AVOimesta luokasta jo kaksi tulosta .Onnea!

Mio sai HK1:n ja näin siitä tuli myös kansainvälinen muotovalio Onnea!

Nefi oli erkkarin VSP ja tuomarina Australialainen pitkänlinjan kelpiekasvattaja ja erikoistuomari Marie Colier

6.3.2017

Mio reissasi Liettuaan kahteen CACIB-näyttelyyn ja oli molempina päivinä ROP ja ensimmäisenä päivänä pääsi ryhmässä hienosti viiden parhaan joukkoon! Mion tittelirivi kasvoi kahdella meriitillä: LIETTUA VALIO ja LIETTUAN VOITTAJA-17

Mila on yhdistyksensä vuoden 2016 haku-ja jälkikoira, sekä paras palveluskoira!! Paljon onnea!

Ritva on rallatellut molempien koirien kanssa mestariluokassa: Eppu 79 pistettä ja Pimu 93 pistettä. Hurjasti Onnea!

Mari ja Kusto ovat myös kilpailleet rally-tokon avoimessa luokassa, 89 pistettä ja kolmas sija. Onnea!

29.11.2016

Paljon on tullut tuloksia eri lajeista ja myös terveystuloksia. En ehkä ihan kaikkia tähän saa, mutta kennelliiton sivuilta löytyy sitten kaikki.

19. 11 Gunvor ja Mila tekevät Ruotsin puolella hyviä tuloksia PK-haussa!

5.-6.11 Mio ja Nefi matkustivat Tanskan Herningiin kahteen voittajanäyttelyyn. Mio oli lauantaina VSP ja sai tittelit C.I.E., DK MVA sekä DKV-16. Sunnuntaina Mio oli ROP ja Nefi VSP, joten molemmat saivat POHJV-16 tittelit.

5.11 Matti ja Iisa ovat tokoilleen alo-luokan 1-tulos. Onnea! (Kyllä se sääntökirja kannattaa lukea.)

5.11 Mari ja Kusto ekoissa tokokokeissa: 1-tulos ja Voitto! Sentään kymmenen koiraa. Onnea!

15.10 Ritva ja Eppu rallattelemassa: RTK3. Hurjasti Onnea!

13.10 Åkea ei enää ole muuta kuin mielissämme. Osanotto suureen suruun!

1.10 Ritva ja Eppu Rally-Toko sm-kisoissa. VOI-luokassa 77 p. Onnea!

18.9 Ritva ja Eppu taas tokokoilemassa AVO-luokassa: 1-tulos, KP ja Voitto! Hurjasti Onnea!

17.9 Iisa kävi luonnetestissä, mutta ei tällä kertaa läpäissyt sitä. Uusi yritys sitten ensi vuonna.

8.9 Mari ja Kusto ovat rallatelleet RTK1. Hurjasti Onnea!

3.9 Ritva ja Eppu ovat tokoilleen AVO-luokan ykköstuloksen! Onnea!

23.8 Iisan sydän ultrattu terveeksi. Mahtava juttu.

18.8  Milalla ultrattiin sydän ja valitettavasti siellä on mitraaliläppien vajaatoimintaa ja sydämen laajentuminen. Milalle ei tule pentuja. Tota on normisti Cavaliereillä ja sitä ei voida geenitestein todeta, koska se on niin monen geenin summa. Ikävä yllätys.

24.7 Penne tokon sm-kisoissa. Hienoa työskentelyä jälleen kerran.

31.7 Ritva ja Eppu agility hyppyradalta 0 ja sij.2. Luvan arvoinen suoritus. Onnea!

16.7 Iisa Mäntäsälän näyttelyssä PN 2 ja sert. Onnea!

9.7 Oulun KV-näyttelyssä Penne VSP ja cacib. Onnea!

6. 7 Jenni ja Penne tokoilivat 1-tulos ja Voitto AVO-luokassa. Onnea!

30.6.2016

15.6 Nefin kanssa suoritettu käyttäytymiskoe hyväksytysti. Tästä on hyvä jatkaa.

11.6. Pennen selkälausunto LTV0. Hienoa!

5.6 Mion uusi titteli EE MVA! Hurjati Onnea!

1.6 Lyytin aksat on aksattu: Selästä löytyi ylimääräinen nikama, spndyloosi 7-8 välillä ja nivelrikkoa. Sydämestä löytyi myös lievä sivuääni. mikä ei vaadi toimenpiteitä tai lääkitystä tällä hetkellä.

26.5.2016

21.5 Ritva kävi rallattelemassa molenpien koirien kanssa VOI-luokassa: Pimu RTK3 pisteillä 90. Eppu 77 pistettä mopon vähän keuliessa. Onnea!

Jenni ja Penne tokoilivat ensimmäisen AVO-luokan ja heti hienot pisteet 279 ja 1-tulos voitolla! Upeaa! Onnea!

 15 ja 20.5. Mari ja Kusto korkkasivat myös rally-toko uransa: ALO-luokassa pisteitä  95 ja 84. Hienoa, siitä se lähtee!

15.5. Nefi oli Raumalla VSP!

14.5.2015

Tänään on ollut tapahtumarikas päivä: Penne Valioitui Mynämäen KR-näyttelyssä ollen ROP! Onnea!

Nefi oli VSP ja sai viimeisen sertinsä! Hienoa!

Kusto on ollut luonnetestissä +110p ja laukausvarma +++. Mahtavaa onnea!

Sitten meillä oli pienimuotoinen pentutapaaminen Mion 3 pennun ollessa täällä riehumassa. Mukavaa oli pienestä sateesta huolimatta. Energisiä ja iloisia pentuja!

18. huhtikuuta Gunvor ja Mila olvat olleet hakukokeen voittajaluokassa Voittaen 489,5 pisteellä. Hurjasti Onnea!

10.huhtikuuta Penne kävi luonnetestissä +138 p ja laukausvarma +++. Hienosti meni testi! Onnea!

26.3 Ritva ja Pimu ovat kirmailleet agiradalla Voittaen 0-radalla ja saaden sertin.Upeaa! Onnea!

17.3 Pimu on vuoden 2015 Lappeenrannan Palveluskoirien toko-sekä rally-tokokoira! Vau! Upeaa! Eppu oli rally-tokossa toisella sijalla! Onnea  myös Epulle!

13.3 Penne sai toko tittelin TK1! Hurjasti Onnea!

3.3.2016

Kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua ja kuulua:

Huhtikuussa olen menossa Kennelliiton järjestämälle Koirankasvatus tänään tapahtumaan Turussa. Odotan mielenkiinnolla!

Mila on Ruotsin puolella oman yhdistyksensä vuoden 2015 sekä haku- että jalkikoira! Vau! Onnea!

Milalle on myös tulossa pentuja joko syksyllä tai talvella 2016-2017. Isänä Mion veli. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan millaisia pentuja sieltä syntyy.

Eppu on valittu Kymen kennelpiirin nuorten koirien TOKO-rinkiin. Upeaa! Onnea!

Matti ja Iisa ovat ehtineet kisata jo agilityn maxi 2 luokassa. Meno näyttää mukavalta!

Mion ja Cerin pennut ovat syntyneet. 3 urosta ja 5 narttua. Emä ja pennut voivat hyvin. Iisa saa sieltä uros-kaverin ja Maritalle tulee sijoitukseen narttu-pentu. Iloista odotusta kaikille!

Lyytin laihtumiselle on sitten löytynyt syy: Haimatulehdus. Se on autoimmuunisairaus ja puhjetakseen tarvitsee bakteerin, viruksen tai esim. stressin puhjetakseen. Lyytillä se on selvästi stressi. Nyt sitten syötetään haimaa ja toivotaan parasta. Elämme kuitenkin ihan normaalia arkea niinkuin ennenkin.

2.2.2016

Lyytiä on hoidettu muutamia kertoja kraniosakraalihoidolla ja nyt on Lyllerö siltä osin kunnossa. Lukot on saatu auki ja olo vetreäksi. Nyt kun vielä syy laihtumiseen ja karvanlähtöön selviäsi. Odottelemme loppuja verikoiden tuloksia.

Miosta tulee isä viikolla 7. Jännää!

Tuloksia on taas tullut: Turun KV-näyttelyssä tammikuussa Penne sai sertin ja vara-cacibin ollen PU2. Seuraavana päivänä tokossa 155 p. alo-luokassa. Paikkamakuu 0, muuten suoritukset ysistä kymppiin! Onnea!

Matti ja Iisa saivat agilityssa 0-tuloksen ja LUVAn sijoittuen kolmanneksi. Onnea!

6.12.2015

Messarin Voittajaviikonloppu on ohi. Hienoja tuloksia. 5.12 Mio: ROP, CACIB HeW-15, Penne ERI AVO1, Nefi: ERI AVO1. 6.12 Mio: ERI VAK1 PU4 SA, Penne: ERI VAK1 PU3 SA SERT VACACIB, Nefi: EH 
Onnea Miolle Voittajatittelistä ja Pennelle ekasta sertistä!
Nefi saisi oppia käymään tarpeillaan vieraassa paikassa, niin, että pystyy liikkumaan kehässä.

Mio ja Noora saivat kutsun vuoden 2016 Champion of Champions-gaalaan

15.11.2015

Iisa on käynyt tutustumassa lampaisiin. Olosuhteet olivat Iisan mielestä turhan kuraiset. Hyöhemmin sitten uudelleen.

Mila on saanut kolmannen sertinsä ja on  nyt Ruotsin MVA! Hurjasti Onnea!

Kennelliitto on vihdoin varmistanut Pimun TVA arvon! Onnea taitavalle koirakolle!

8.11.2015

Nefi sai haavan oikean takajalan varpaaseen viikolla. Nyt kuljetaan töttörö päässä. Haava u:n mallinen, eikä meinaa parantua.

Kelmillä on todettu läppävika sydämmessä. Onneksi  lääkkeitä ei tarvita vielä. Toivotaan pitkää ikää pojalle!

28.1.2015

Milan polvet ovat tarkastettu ja ne ovat OK. Hieno homma.

17.10.2015

Nefi aloittaa uuden harrastuksen Karin kanssa.He läpäisivät ATT:n agilityn pääsykokeen alkeiskurssille. Me olemme Koirataidon PK-alkeiskurssilla tähtäimenä ensivuodelle BH.

Lotta on Visan kanssa tehneet taas upeaa jälkeä agilityssa: 0-voitto! Hienoa menoa!

Ritva on kisannut molempien koirien kanssa rally-tokossa tehden taas hienot suoritukset. Nyt Pimulla ja Epulla on uudet tittelit: RTK2. Rutkasti Onnea!

Jenni ja Penne ovat tehneet mahtavan kokeen tokossa. ALO 179p ja 1-tulos. Onnea!

27.9.2015

Nefi kävi MH-luonnekuvauksessa. Läpi meni, mutta ampuminen oli 5. Eikä Nefi halunnut tehdä mitään ilman minua. Tuki ja lupa. Liekö sitten hormoneilla ollut oma osuutensa käyttäytymiseen testissä.

Iisa on saanut nyt toisen sertin näyttelystä ja ollut taas ROP! Onnea!

6.9.2015

Kesällä on tullut paljon hienoja tuloksia:

Iisa on tänään saanut ensimmäisen sertin ja ollut myös ROP.Upeaa. Onnea!

Pimu on nyt TVA! Aivan huippua! Onnea! Pimulla on myös rallytokosta jo 2 ykköstulosta! Onnea! Eikä vaan tämä, sillä agilitysta Pimulla ja Ritvalla on nyt plakkarissa ensimmäinen serti! Hurjasti Onnea!

Eppu on tehnyt rallytokossa avo-luokassa myös 2x 1-tulosta! Hurjasti Onnea!

Mila on Ruotsissa saanut 2 sertiä ja ollut RYP 4. Milalla on nyt myös titteli KORAD.Aivan upeaa! Onnea!

Nefi on terveystarkastettu pidemmän kaavan mukaan ja kaikki kunnossa! Tulokset löytyy Nefin omalta sivulta! Myös muutamat näyttelyt on plakkarissa: 3x sert, cacib ja 2x VSP. Tietysti Miolle hävinneenä.

Mio on kiertänyt näyttelyitä tänä kesänä.Tuloksena useita ROP-sijoituksia sekä myös ryhmissä on tullut sijoituksia 2x RYP 2 ja RYP 4! Onnea!

B-pojat täyttivät 11-vuotta! Onnea Lusmu, Åke ja Kamu!

25.6.2015

Eppu aloitti veljensä tavoin menestyksekkäästi toko-uran saaden 1. tuloksen 178 pisteellä. Pimu kisasi myös ja taas oli 1.tulos lähellä: 249,5p. Se on niin pienestä kiinni!

Lotta ja Visa voittivat agilityn SM-kisoissa joukkue-HOPEAA! Innolla odotamme MM-karsintoja.

Lyyti kilpaili 2 vuoden tauon jälkeen tokossa ja sai 235,5 pistettä ja 2.tuloksen. Toko-ura voi siis jatkua!

Mio suoritti ruotsin luonnetestin hyväksytysti saaden 393 pistettä ja laukausvarma. Ulkomuoto-tuomaria ei saatu paikalle ja näin ollen KORAD-titteli siirtyy lausumiseen asti.

24.6. Mio aloitti rally-toko uransa saaden 83 pistettä ja 1.tulos. 

10.5.2015

Miolla oli super viikonloppu! Lauantaina 2.5. Tampereen KV-näyttelyssä ROP ja CACIB, sekä huikea RYP-2! Sunnuntainn tokon AVO-luokassa 176 p. ja 1.tulos! Torstaina Noora ja Mio korkkasivat agility uransa Tampereella ei-niin-suurella menestyksellä. 2xHYL ja siitä on vain suunta ylös päin. 

Ritva korkkasi rally-tokon Pimun ja Epun kanssa Lahdessa hienolla menestyksellä: Pimulle 97 p. ja Epulle 94 p. Seuraavana pävänä Imatralla Pimulle 84 p. ja Epulle 89 p. Hyvin alkanut ura! Onnea!

Menestys jatkuu Pimulla ja Ritvalla! Eilen he tekivät 0-tuloksen agilityssä hyppyradalla.

Gunvor ja Mila ovat kisanneet pk-haussa ja voittaneet luokkansa 537,75 pisteellä! Pk-jäljellä heillä on mennyt yhtä hyvin: luokkavoitto 519,5 pisteellä! Onnea!

Lotta ja Visa tekivät agilityssä tuplanollan sijoituksilla 2. ja 3. Hattulassa 26.4. Mahtavaa menoa, Onnea!

14.4.2015

C-pennutkin täyttivät jo 7-vuotta! Mihin tämä aika rientää! Onnea kaikille!

Mio kävi pyörähtämässä Lappeenrannan KR-näyttelyssä olleen taas ROP! Onnea! 

Lyytillä on juoksu ja Nefi loukkasi selkänsä viikko sitten aamulenkillä. Nyt käydään vielä tämä ja ensi viikko infrapuna-hoidossa.Toivottavasti auttaa eli on vaan lihasperäinen juttu. Nyt tehdään taas vaan keittiötokoa!

31.3.2015

Harrastutusrintamalla on tapahtunut:

Matti ja Iisa ovat tehneet agilityssä ensimmäisen hyppyrata nolla sijoittuen neljänneksi. Onnea!

Jenni ja Penne ovat tokoilleet alo-luokassa tehden 1-tuloksen pistein 175. Hienoa! Molempien on mukakava jatkaa tästä eteenpäin.

Lotta ja Visa ovat tehneet agilityssä nollan voittaen kisan. Nyt ovat sm-nollat kasassa ja Oulu kutsuu! Mahtavaa! Onnea matkaan!

Gunvor ja Mila ovat tokoilleet Ruotsissa: AVO-luokassa 1-tuos 180 pisteellä. Onnea! Nyt nimen edssä on koulutustunnus TK2. 

Kuston viralliset terveystulokset: lonkat A-A, polvet 0-0, kyynärpäät 0-0, silmät 0-0. Nyt on mukava jatkaa harrastamista!

Nefi ja Mio olivat Turun KV- näyttelyssä: Mio ROP ja Nefi PN2 saaden vara-sertin. Onnea!

3.3.2015

Lotta ja Visa saivat agilityhyppy sertin sijoituksen ollessa toinen. Onnea!

Gunvor  ja Mila ovat tehneet tokon AVO-luokassa tuloksen 178,5 p. Onnea!

20.2.2015

Vuosi on vaihtunut ja koirat ovat omistajineen myös harrastaneet:

Iisa ja Matti ovat korkanneet agilityuransa hyppyradoilla. Hyvännäköistä menoa videoilta nähtynä! 

Gunvor ja Mila ovat tokoilleet Ruotsissa saaden 160 pistettä. Onnea!

Lotta ja Visa ovat tehneet triplanollan agilitykisoissa! Taas kulkee! Onnea!

Mio oli Turun KV-näyttelyssä ROP. Harmi, että Mion sertit ulkomailta eivät kelvanneetkaan valionarvoihin. Poika oli kuulemma liian nuori ne saadessaan.

16.12.2014

Kylläpä aika rientää! Tänään aloitan sivujen päivityksen oikein urakalla, silla paljon on tapahtunut.

Mio on ollut luonnetestissä 201 p. ja laukausvarma. sitä kautta siitä sitten tuli kolmen maan valio. Messarin Voittaja-näyttelyssä se sai Voittaja 2014-tittelin ja teki historiaa VOITTAMALLA ryhmänsä

Nefi oli kesällä SBCAK ry:n erikoisnäyttelyssä BIS-pentu! Messukeskuskuksessa tuli ERI, jun3. Nyt se aloitti ensimmäisen juoksunsa 9,5 kk iässä.

Lyytin kanssa olemme palanneet agilityradoille  vuoden ja seitsemän kuukauden kisatauon jälkeen. Kilpaileminen maistuu taas ja onnistumisiakin on tullut. Olemme tehneet jopa tuplanollan!

6.5.2014

Noora ja Mio suorittivat 3.5 BH-kokeen hyväksytysti. Syksyllä sitten haku-kokeeseen. Paljon Onnea!

Gunvor ja Mila ovat olleet Ruotsissa 12.4 MH-testissä ja läpäissyt sen hienosti. Onnea! He ovat olleet myös ensimmäisessä jälkikokeessaan. Pisteitä 253,25 ollen kolmas ja siirto seuraavaan luokkaan. Aivan huippua!

Meille kotiutui 2 viikkoa sitten uusi perheen jäsen Tanskasta: Skovfarmen's Chocolate Miss Misty "Nefi". Neiti matkasti hienosti sekä junassa, lentokoneessa, että autossa ja on kotiutunut hyvin. Erittäin reipas, energinen ja nopea oppimaan.

C-pennut ehtivät täyttää vuosia! Onnea kaikille!

19.3.2014

D-pennut täyttävät tänään vuoden. Paljon Onnea! Täytyy olla näidenkin pentujen kohdalla tyytyväinen hyvistä ja huolehtivista kodeista! Kiitos!

Mion selkä on tarkastettu Kenneliitossa ja se ei saanut ihan puhtaita "papereita". LTV1 on rajatapaus, mutta ei haittaa kuitenkaan millään lailla harrastustoimintaa. Jalostuksessa olisi sitten hyvä, että toinen osapuoli olisi terve.

18.1.201

Mio kävi kuvissa: Lonkat A-A, kyynärät 0-0 ja selkä kunnossa. Upea terve poika!

20.1.2014

Aika on vilahtanut. Uusi vuosi ja uudet kujeet.

Lyyti ontui syksyllä yksien agilityharkkojen jälkeen pahasti. Eläinlääkärin diagnoosi oli rasitusontuma. Vaivaa hoidettiin levolla ja laser-hoidoilla. Kerran olemme myös käyneet granio-sakralihoidossa. Nyt Lyyti on kunnossa ja voimme aloittaa kaikenlaisen treenaamisen täysipainoisesti.

18.1 Iisa oli Turun KV-näyttelyssä junioriluokassa esiintymässä Nooran kanssa. Tuloksena ERI. Hieno virallinen nly-tulos! Onnea!

15.12. Messarissa Iisa oli pentuluokassa ja sai KP:n ja oli ROP. Hienoa! Siitä se lähtee!

Samassa näyttelyssä Mio oli taas komea: ERI SA NU1 PU2 SERT ja vara-Cacib, sekä edellisenä päivänä ERI NUO1 SA ja SERT! Serttejä on 10 kpl kymmenestä näyttelystä.

22.10.2013

Viime sunnuntaina oli pieni muotoinen pentutapaaminen, kun äiti Pimu kera Eppu-pojan sekä Penne ja Iisa  saapuivat perheineen meille. Kova oli meno, kun vielä Mio saapui nuoria juoksuttamaan. Oli todella mukava nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Toivottavasti ensi vuonna näemme koko porukalla.

Viikko sitten kennelliitosta tuli sekä minulle, että Nooralle plakaatti, että Kennelnimi on nyt meidän yhteinen. Nooran puh. lisätty yhteystietoihin. 

21.9.2013

Iisa oli tänään ensimmäisessä näyttelyssään. Tuomari oli kehunut kovasti ja antunut hyvän arvostelun. KP jäi saamatta, kun Iisaa ei kehässä liikkuminen ollut oikein kiinnostanut.

Anna ja Iina ovat käyneet hakukokeessa. Iinan nimen eteen laitetaan nyt uusi titteli HK2! Hurjasti Onnea!

Noora ja Mio läpäisivät ATT:n agilityalkeiskurssin pääsykokeen ja aloittavat nyt sitten uuden harrastuksen.

Lotta on tehnyt agilityssa Visan kanssa taas hienoja ratoja.Nollia on tullut ja 8.9 Tuplanollavoitto! Aivan mahdottoman hienoa Onnea!

1.9.2013

27.8.2013 oli elämäni raskaimpia päiviä. Jouduimme luopumaan Fasusta raskain mielin. The kelpie elää aina sydämmissämme!

Noora kävi Mion kanssa tokokokeessa. Tuloksena ALO 1-tulos 161 pisteellä. Onnea! Sitten AVO-luokan liikkeiden kimppuun.

20.8.2013

10.8 Mila oli Ruotsissa kelpieiden erikoisnäyttelyssä pentujen ROP. Pentuja oli 16 kpl. Nätti tyttö. Onnea!

Noora oli samana viikonloppuna myös Ruotsissa Mion kanssa MH-testissä. Koko pentue oli ollut erittäin reipas. Tulokset löytyvät Nooran Blogista!

24.7.2013

Noora ja Mio kävivät loma- ja näyttelyreissulla Virossa ja Latviassa. Tuomisina 5x ROP, 1x VSP, 2x CACIB, 5 x sert. Komea poika, eivoi muuta sanoa! Onnea!

3.7.2013

B-pennut ovat jo 9 vuotta. Niin se aika rientää! Onnea pojille!

Mion silmät ja polvet tutkittu: terveet ovat. Hieno juttu!

17.6.2013

Agilityn SM-kilpailut viikonloppuna Kirkkonummella. Lotta ja Visa tulivat henkilökohtaisessa kilpailussa toiseksi! Hurjasti onnea SM-hopeasta! Aivan mielettömän hieno pari! Onnea!

6.5.2013

Paljon on taas tapahtunut viime päivityksen jälkeen:

Tänään pennut kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa. Kaikki olivat terveita ja purennat kunnossa. Saivat kovasti kehuja.

Pennut on 6 viikkoisina testattu Kaisa Hilskan toimesta. Reippaita harrastuskavereita tulossa.

Mio oli Lahden KV-näyttelyssä PU1 ja VSP sekä sai sertin. Komea poika! Onnea!

2.4.2013

Pennut kasvavat huimaa vauhtia. Nyt 2 viikkoisina ne ovat melkein yhtä isoja kuin c-pentue oli 3 viikon iässä. Mutta niitä onkin vähemmän jakamassa ruokaa. Pimu on erittäin kärsivällinen ja rauhallinen emo ja hoitaa todella hyvin pentunsa. Kaikkien silmät ovat auenneet eilisen ja tämän päivän aikana.

1.4.2013

Lotta ja Visa ovat ahkeroineet agilityn parissa pääsiäisenä. Tuloksena yksi 0-voitto sekä arvokisoihin vaadittavat nollat  tälle vuodelle!Taitava pari! Onnea!

25.4.2013

Pennut voivat hyvin ja kasvavat kovasti. Kuvia löytyy KUVAT sivulta linkistä Karin valokuvat ja siellä kansio D-pentue

20.3.2013

Pennutus ei mennyt ihan nappiin: Syntyivät eilen, kun vuorokausia oli 60 täynnä. Alkuun sujui hyvin, mutta sitten yksi uros oli vetänyt keuhkoihin vettä. Se saatiin ehvytettyä, mutta kuoli sitten tänä aamuna. Yksi narttu syntyi kuolleena. Ja sitten yksi oli jäänyt kohtuun. Sen Pimu synnytti tänä aamuna tipan voimalla PET VET:in eläinlääkäriasemalla. Sekin oli kuollut narttupentu. Mutta 3 urosta ja 2 narttua sekä Pimu voivat hyvin!

Lotta ja Visa ovat saaneet ensimmäisen agilityhyppysertin! Taitava pari! Onnea!

7.3.2012

Pimu on ollut nyt viikon meillä. Vatsa on jo aika iso ja pinkeä! 

7.3.2013

Pimu on ollut meillä viikon ja voi erittäin paksusti.

27.2.2013

Viime viikonloppuna Lotta ohjasi Visalle uuden tittelin FI AVA! He sijoittuivat toiseksi. Taitava parivaljakko! Ei voi muuta kuin ihailla menoa. Onnea!

15.2.2013

Pimu kävi tänään ultrassa ja pentuja näkyi 5 kappaletta. Luku on suuntaa antava. Ihanaa!

Noora on suorittanut kasvattajan peruskurssin hyväksytysti! Tästä tulee virallisesti yhteinen juttumme, kunhan saan laitettua asiat eteenpäin Kennelliitton.

20.1.2013

Nyt on ollut hyvä viikonloppu!

Pimun astutusreissu onnistui erinomaisesti. Perjantaina Kim astui Pimun kaksi kertaa ja lauantai aamuna kerran. Pimu oli vaikeasti tavoiteltava, mutta onneksi Kim oli sitkeä, eikä välittänyt Pimun kipakuudesta. Kim on erittäin valloittava persoona! Olen erittäin tyytyväinen! Kiitos Gunvorille (Fasun kasvattaja) suosituksesta!

Paluumatkalla kävimme Gunvorin luona Tukholmassa. Fasun emä Kasta on 15-vuotias. Ikä näkyy jo, mutta se jaksoi kuitenkin seurustella lapsenlapsenlapsen kanssa. Fasu on kyllä ihan ilmetty äitinsä. Miten ne voivatkin olla niin saman näköisiä.

Noora oli Mion kanssa ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Turussa 19.1. KV-näyttelyn tuomisina oli PU1, sert ja VSP! Todella hienosti 10 kk ikäiseltä pojalta! Onnea!

3.1.2013

Toimintarikasta Vuotta 2013 kaikkille koirienne kanssa!

Vihdoin ja viimein Pimu aloitti juoksun ja Ruotsiin mennään Kimin luo on sitten viikolla 3!

Lyyti nauttii hakutreeneistä. Se ihan tärisee innosta, kun sen hakee autosta omaan vuoroonsa. Nyt on myös tehty ensimmäiset ilmaisuharjoitukset. Rullakoira ja ruotsalaisella versiolla on tarkoitus Lyytistä tulla.

Kari ja Kamu tekivät ATT:n kisoissa hienon 0-tuloksen 8.12 hyppyradalla. Kontaktit paukkavat enemmän tai vähemmän eli ne eivät enää taida korjaantua.

23.9.2012

Kamulta kuvattiin hampaat, kun luiden syöminen on välillä hankalaa. Sieltä löytyikin juureen asti haljennut hammas. Hampaan poiston yhteydessä löytyi vielä toinenkin pienempi haljennut hammas. Molemmat poistettiin. Viikon päästä on loppukontrolli. Nämä ovat nähtävästi tulleet 3 vuotta sitten kääpiöbullterrierin hyökkäyksestä, josta Kamu silloin selvisi voittajana. Ison kaulahaavan (0,5 cm päässä valtiomosuonesta) lisäksi oli sitten vielä tämä. Se selittääkin pitkälti eri käytösoireita, jotka sen jälkeen tulivat mukaan. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi keinulta + muilta kontakteilta loikitaan.

Iina on käynyt pyörähtämässä näyttelyssä Porvoossa. Tuloksena AVO ERI2. Nätti tyttö!

2.9.2012

1.9 kävimme Lyytin kanssa vuoden tauon jälkeen tokokokeissa. Pisteet 243 oikeuttivat 2-tulokseen. Harmittavan lähellä oli tuo ykköstulos. Lyyti toimi erinomaisesti. Ikä on tuonut itsevarmuutta lisää. Ruutukin löytyi pienen mietiskelyn jälkeen. Noutojen luovutukseen tarvitaan lisää tiiviyttä. Vain kaukokäskyt menivät nollille ohjaajan töpin vuoksi. Mutta osan niistä Lyyti teki ihan mallikkaasti.

Olemme aloittaneet Lyytin kanssa hakutreenit. Pääsimme TPH:n aloitteleville tarkoitetulle kurssille, josta ryhmän on sitten tarkoitus jatkaa eteenpäin omana treeniryhmänä. Jälkiä ei ole tullut tehtyä, niin josko tämä luonnistaisi paremmin, kun on aina määrätty päivä harkoille. Esineruutu on ollut hyvä ja vahva. Täytyy sitäkin nyt sitten taas muistutella mieliin.

Pimun silmät on peilattu terveiksi.  Hienoa!

Nyt on sitten sulhanenkin löytynyt Pimulle: Cefeus KimRuotsiin lähdetään näillä näkymin joulukuussa.

Lotta ja Visa ovat kunnostautuneet agilityssä: Tupla 0-voitot Kouvolassa elokuussa. Hienoa! Onnea!

Lyyti oli Raision näyttelyssä PN 4. Tuomari kehui, mutta oli hänen makuunsa liian iso. Kiitos taas Nooralle esittämisestä.

30.7.2012

Kaikki ei aina mene niinkuin elokuvissa. Iinan ja Kexin liitto ei onnistunut. Iina antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa ja Keke oli sitten niin herrasmies, ettei tohtinut vaatia. Iinan pentusuunnitelmat menevät nyt tuonne vuoden päähän.

Jotain hyvääkin sentään: Porin KV-näyttelyssä 28.7 Lyyti oli ROP, sai sertin ja cacibin ja nyt on sitten uusi titteli FI MVA! Kiitos handleri Nooralle Lyytin hienosta esittämisestä!

11.7.2012

Iina aloitti juoksun vähän etuajassa eli astutus viikolla 30.

9.6.2012

Pimu kävi Savonlinnassa luonnetissä 26.5 Kokonaispisteet +170 ja laukausvarma. Hienosti meni sekin testi. Nyt mietimme Pimulle sulhasta ja pentuja 2013.

Lyytin kanssa kävimme Lempäälässä agilitykisoissa. Kotiintuomisina yksi 0-tulos ja sijoitus 5:s.

17.4.2012

Ritva ja Pimu ovat tehneet VOI-luokassa 1-tuloksen toko-kisoissa: 270 pistettä. Lotta ja Visa myöskin VOI-luokassa 1-tulos: 277 pistettä ja voitto! Molemmilla nyt oikeus kisata EVL:ssä. Hurjasti Onnea molemmille taitaville koirakoille!

29.4.2012

Ritva ja Pimu agilitykisoissa Mikkelissä: 0-voitto ja serti. Onnea kolmosluokkaan!

21.4 Anna ja Iina olivat ensimmäisessä hakukokeessa. Tuloksena koulutustunnus HK1. Onnea!

Seuraavana päivänä oli luonnetesti, jonka Iina selvitti hienosti +174 pistettä, ++ laukauskokematon. Hienosti meni!

Pimu ei päässyt paikalle juoksun takia. Harmi.

10.4.2012

Pääsiäisenä Lotta ja Visa saivat loput nollat kasaan ja oikeuden kilpailla agilityn SM-kilpailuissa Ja MM-karsinoissa. Huimaa menoa! Hurjasti Onnea!

21.3.2012

22.4 Pimu ja Iina menevät SBCAK ry:n luonnetestiin.

Vihdoin ja viimein uudet kotisivut alkavat olla jotenkuten valmiit eli tärkeimmät asiat jo täältä löytyvät.

 Tässä vanhoja päivityksiä mukaan uusille sivuille:

9.1.2012

Lyyti on toipunut erinomaisesti. Kävimme jälkitarkastuksessa ja kaikki hyvin.

Selvitykset ovat vielä kesken, mutta kaikella todennäköisyydellä tänä vuonna tulee sittenkin meille pentuja. Kun asiat ovat varmistuneet laitan suunnitelmista lisää.

Teen tällä hetkellä myös aivan uusia kotisivuja uuteen osoitteeseen. Valmistuvat pikkuhiljaa.

26.12.2011

Meille ei sitten tulekaan pentuja. Astutus ei onnistunut, mikä nähtävästi johtui sitten alkavasta kohtutulehduksesta. Eilen kävimme päivystyksessä, jossa todettiin ultralla lisääntynyt nesteen määrä kohdussa. Onneksi antibiootit tuntuvat purevan ja vuoto on loppumassa.

6.12.2011

Vihdoin ja viimein Lyyti aloitti juoksun tänään. Kexiä menemme tapaamaan jouluviikolla!

20.9.2011

C-pentueesta on käyty kisoissa ja kokeissa: Lotalla ja Visalla on jo toinenkin agilityserti ja nollia 4 kpl. Ritva ja Pimu ovat tehneet myös 0-tuloksen maxi 2 radalla sijoituksen ollessa 5:s. Anna ja Iina ovat tehneet TOKOkokeessa ALO-luokan 1 tuloksen 179 pisteellä. Paljon Onnea hienoista tuloksista! Meillä Lyytin kanssa TOKOkoe meni silleen Kyllä se kotona osaa-tyylillä. Liian vähän kokeenomaisia treenejä.

30.8.2011

Lotta ja Visa ovat voittaneet agilitykilpailun saaden myös ensimmäisen  sertinsä! Siitä lähti AVAkello tikittämään! Onnea!

12.8.2011

Anna on käynyt Iinan kanssa BH-kokeessa. Nyt nimen edessä komeilee titteli BH! Onnea!

7.8.2011

Olemme käyneet Lyytin kanssa näyttelyissä. Porvoon ja Salon ryhmänäyttelystä tuli EH:t, mutta Porin KV-näyttelystä sert, varacacib ja PN2! Yksi  serti vielä puutuu. Kävimme myös moikkaamassa velipoika Kelmiä yhdellä reissulla. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa.

4.7.2011

B-pentue täytti 7 vuotta! Kylläpä aika kuluu nopeasti, Onnea!

12.6.2011

2.6 Lyytin kanssa starttasimme agilityssä ensimmäistä kertaa kolmosluokassa. Tuloksena oli TRIPLANOLLA!

Kexi on läpäissyt viimeisen hälytystestauksen ja on nyt hälykoira! Onnea!

30.5.2011

Ritva ja Pimu siirtyivät kisaamaan agilityssä maxi 2 luokkaan. Viimeinen 0 ykkösissä tuli Ruokolahdelta ja sijoitus oli 2:nen! Onnea!

24.5.2011

20.5 Lyytin silmät peilattiin terveiksi!

15.5.2011

14.5 Sastamalassa kelpiet kävivät oikein joukolla Luonnetestissä (4kpl). Tuomareina Katri Leikola ja Kai Tarkka. Kokonaispisteet Visa 223, Lyyti 138 ja sulho Kexi 142. Kaikki olivat laukausvarmoja. Osa-alue pisteet koirien omissa tiedoissa. Oli oikein mukavaa!

1.5.2011

TSAU:n vappukisoissa Lyytin kanssa nousimme maxi 3-luokkaan! 0-Voitto! Nyt tuntuu hyvältä, kun ei paljon pääse kisaamaankaan.

25.4.2011

ATT:n pääsiäiskisoissa agilityn maxi 2 radoilla teimme Lyytin kanssa tuplanollan. Sijoitukset 2:nen ja Voitto!

22.4.2011

Tovi taas vierähtänyt päivityksistä. Tässä kuussa C-pentue täytti 3 vuotta ja Fasu 10 vuotta! Onnea!

Ritva ja Pimu ovat kisanneet agilityssa. Saavutuksena maxi 1 luokassa agilityradalta 0-voitto ja hyppyradalta 0 ja sij.2.! Hurjasti Onnea!

9.3.2011

5.3 Lappeenrannassa Ritva ja Pimu aloittivat agilityuransa. Hyppyradalta tulos 0 ja sij.4. Eikä muutkaan radat huonoja olleet. Onnea!

Lyyti oli pari viikkoa Nooran mukana Vääksyssä. Helmi jäi vaihdokkina meille. Lyyti oli ottanut siellä laumassa heti pomon paikan. Muutenkin oli ollut hyvin itsevarma koko ajan.

19.2.2011

Lyyti aloitti juoksun 16.2. Seuraavaa odotellaan sitten lokakuun paikkeille. Luonnetestipaikka on varattu keväälle.

6.2.2011

Kävimme viikko sitten Lyytin kanssa tutustumassa tulevaan sulhaseen. Kexi on oikein mukava nuori uros, jonka kanssa tehdään töitä pelastuskoirapuolella. Erittäin työteliäs ja lahjakas koira nuoresta iästään huolimatta. Molemmat luonnetestataan kevään-kesän aikana ja astutus on sitten joskus loppusyksystä.

23.1.2011

Iloista Uutta Vuotta kaikille!

23.1.2011 Turun KV-näyttelyssä Lyyti oli PN 4 ja sai varasertin! Tuomarina Åke Cronander. Kiitos taas handleri Nooralle!

21.11.2010

Tänään Lotta ja Visa ovat kisanneet agilityssä. Toisesta kisasta 0 ja siirto kolmosluokkaan! Hienoa menoa! Onnea!

Me olemme muuttaneet vajaa kuukausi sitten punaiseen tupaan. Perunamaata ei ole, ainakaan vielä. Koirille on isompi piha ja meille kaikille hyvät lenkkeily ja harjoitusmaastot. Nyt pystyn taas keskittymään koiramaisiin juttuihin.

16.10.2010

10.10 Ritva ja Pimu olivat toko-kokeissa Kouvolassa. Kolmas 1-tulos AVO-luokassa pisteillä 171. Siitä tuli uusi titteli TK2! Hirmuisesti Onnea!

21.9.2010

19.9 Ritva ja Pimu ovat käyneet tokoilemassa Taipalsaaressa. Tuloksena AVO-luokan 1-tulos pisteillä 165. Siitä on hyvä jatkaa! Onnea!

4.9 Lotta ja Visa kisasivat maxi 2 luokassa agilityradalla. Tuloksena 0 ja sijoitus 2! Kohta te olette kolmosissa! Onnea!

1.9.2010

31.8 Kävimme Lyytin kanssa Hämeenlinnassa suorittamassa käyttäytymiskokeen hyväksytysti. Nyt on Lyytilläkin nimen edessä BH !

28.8 Lotta ja Visa kävivät ensimmäisissä jälkikisoissaan. Kotiin tuomisina JK1. Pisteillä 276 ja voittaen kisan! Hurjasti Onnea hienosta kisa-avauksesta!

8.8.2010

Kesällä tapahtunutta: Ritva ja Pimu ovat käyneet suorittamassa BH-kokeen hyväksytysti! ONNEA!

Lotta ja Visa voittivat maxi 2 agilityhyppykisan! ONNEA!. Myös Erja ja Lusmu ovat tehneet 0-tuloksen hyppyradalla! Hienoa!

Lyyti kävi Nooran kanssa SBCAK ry:n erikoisnäyttelyssä. Tuomarina Päivi Eerola. AVO-luokasta ERI!

16.6.2010

Lotta ja Visa tekivät 0-tuloksen sijoittuen toiseksi agilityhyppykisoissa maxi 2- luokassa! ONNEA!

13.6.2010

Ryhmänäyttelyssä Aurassa 12.6 Lyyti sai ensimmäisen sertinsä ja oli ROP. Tuomarina Norjalainen Anne Indergaard.

Lyytin juoksu alkoi 7.6. Juhannuskisat jäävät väliin, mutta onneksi pääsemme agirotuun!

21.5.2010

Iinan viralliset tulokset ovat tulleet Kennelliitosta: Lonkat A-A ja kyynärät 0-0. Hienoa! Tyttöjen lonkat ovat tähän mennessä olleet A:ta ja poikien B:tä. Menee hauskasti vanhempien mukaan eli Kengulla oli A:t ja Öjjellä on B:t.

Lyyti on käynyt rabies vasta-ainetesteissä ja tulos on yli raja-arvon. Hyvä niin, jos riiuureissulle sitten joskus lähdetään lahden yli.

16.5.2010

Olimme tänään Lyytin kanssa toisissa agilitykisoissamme Parolassa . Tuloksena kahdelta radalta 0-tulos sijoituksien ollessa molemmissa toinen. Seuraavaksi kisaamme maxi 2-luokassa! Mahtava koira!

3.5.2010

Kelminkin viralliset terveystulokset ovat Kennelliitosta tulleet: lonkat B-B ja kyynärpäät 0-0. Hienoa!

1.5.2010

Olimme Lyytin kanssa ekoissa agilitykisoimme TSAU:n hallilla. Ensimmäisestä startista tuloksena 0-voitto ja toisessa kisassa putosi yksi rima, kun Lyyti ponnisti liian kaukaa yhdelle helpolle hypylle.Neiti on kuulolla koko ajan ja kontaktit ovat hienot!

28.4.2010

Iina on käynyt kuvauksissa: polvet 0-0, silmät OK. Kyynärät ja lonkat olivat myös hyvät, mutta jäämme odottelemaan Kennelliiton virallisia tuloksia.

Lusmu on saanut vihdoin ja viimein Kennelliitosta vahvistuksen titteliinsä FI AVA!

27.4 Kävimme Lyytin kanssa tokoilemassa. Tuloksena viimeinkin AVO-1 tulos, pisteitä 170. Lyyti ennakoi ja jätti loppujuttuja tekemättä. En oikein ollut tyytyväinen suoritukseemme, koska se ei ollut normaali tasoa. Mutta nyt nenut kohti voittajaluokkaa juoksua odotellessa.

25.4.2010

Visa on suorittanut Lotan ohjauksessa käyttäytymiskokeen hyväksytysti. ONNEA BH-tittelistä!

11.4 C-pentue täytti 2- vuotta! Kylläpä se aika kuluu nopeasti! ONNEA "pennuille"!  19.4 Fasu täytti 9 vuotta! Ei sitä muuten huomaa kuin harmaasta kuonosta. Meno ei ole muuttunut yhtään.

Pääsiäisena Lotta ja Visa kävivät Turussa agilitykilpailuissa. Ensimmäiseltä radalta 0-tulos sijoituksen ollessa toinen. Toiselta radalta sitten tuli 0-VOITTO ja siirto kakkosluokkaan! Taitava pari. ONNEA!

Pimu on käynyt Pääsiäisenä näyttelyssä Lappeenrannassa saaden EH. Melko pieni. Sopusuhtainen rakenne. Hyvä pää ja hyvin asettuneet korvat. Hyvät takakulmaukset. Selkä olisi pitänyt olla vahvempi ja eteen kaipasi myös lisää leveyttä. Hieno tyttö!

Reetta pitää myös blogia nykyään. Åken kuulumiset löytyy sieltä. Linkki B-pentujen sivuilta.

4.2.2010

Lausunnon antanut Kennelliiton eläinlääkäri sanoi näin Rojon kyynärpäästä: Pienen pieni luuliika oikean kyynärpään ulokkeen pinnalla. Vaikka on pieni, niin kaikki muutokset pitää kuitenkin kirjata.

26.1.2010

Rojonkin tulokset saapuivat: lonkat B-B ja kyynärät 0-1. Kelpeillä ensimmäinen suomessa tutkittu, ei traumasta johtuva, hieman viallinen kyynärä. Onneksi se ei menoa haittaa mukavalla pojalla!

25.1.2010

Lyytin röntgentulokset ovat saapuneet kennelliitosta: lonkat A-A ja kyynärät 0-0. Hienoa!

22.1.2010

Pimun röntgentulokset ovat saapuneet kennelliitosta: lonkat A-A ja kyynärät 0-0. Mahtavaa!

17.1.2010

Rojo kävi lonkka ja kyynärkuvilla. Polvet tutkittiin myös: 0-0. Hienoa! Jäämme odottelemaan kennelliiton tuloksia kuvien osalta.

9.1 Erja ja Lusmu kisasivat Ahvenanmaalla. Agilityhyppyradalta tuloksena 0. ONNEA!

6.1.2010

Uusi Vuosi ja uudet kujeet! Iloista ja toimintarikasta Vuotta kaikille!

2.1 Lotta ja Visa aloittivat vuoden agilitykilpailuilla Hyvinkäällä. Ekalta radalta pieni keppivirhe ja 5 p. Toiselta radalta sitten 0- VOITTO! Maxi 1-luokassa oli melkein 70 kilpailijaa. Todella upea saavutus! ONNEA!

28.12.2009

Ennen Joulua sekä Lyyti, että Pimu kävivät röntgenkuvauksissa. Pimulta kuvattiin lonkkien ja kyynärien lisäksi myös selkä ja hampaat. Hampaissa 2 pientä etuhammasta oli poikki. Toinenhan on jo pudonnutkin. Sitä se päätön meno voi aiheuttaa. Muuten ihan OK. Lyytillä tutkittiin myös polvet. Virallinen tulos 0-0. Lonkkien ja kyynärien osalta jäämme odottelemaan virallisia tuloksia molemmille.

11.12.2009

Edellisenä viikonloppuna agilityrintamalla tapahtui: Reetta ja Åke tekivät taas 0-suorituksen. Lotta ja Visa aloittivat kisauran. Kaksi hienoa rataa. Molemmat yhdellä virheellä. Siitä se lähtee! Erja ohjasi Lusmun 0-tuloksella Turussa neljänneksi. He saivat sertin ja nyt Lusmu on FI AVA! Tulihan se sieltä. Emme epäilleet asiaa yhtään! :-) ONNEA kaikille!

29.11.2009

Turun KV-näyttely: Tuomari Tapio Eerola sanoi Lyytistä nuo-luokassa näin: 19 kk. Hyvä tyyppi & mittasuhteet. Hyvä pää. Oikein sijoittuneet korvat. Riittävä rintakehän vahvuus. Hieman niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Erinom. karvapeitteen laatu. Jäykät takaliikkeet. Liikkuu suoraan. EH1.

24.11.2009

22.11 Jyväskylässä järjestettiin SBCAK ry:n erikoisnäyttely. Mukana olivat Visa, Rojo, Iina ja Lyyti. Ilmoittautuneita oli 50 kelpietä. Määrä on uusi ennätys! Visa menestyi parhaiten: nuo-luokassa ERI1 PU3 ja vara-sert. (Sinne se kiilasi itsensä vähän massavampien urosten väliin). Iina sai nuo-luokassa ERI1, mutta paras narttu-kehässä se ei sitten enää jaksanut oikein seistä (ainakaan silloin, kun tuomari katsoi sinnepäin). Lyyti sai  EH4. (Tuomari kaipasi lisää sitä sun tätä). Rojo oli liian massiivinen tuomarin mielestä. tulos T. Kiitos mukana olleille! Oli mukava taas nähdä sekä koiria, että emäntiä ja isäntiä! ONNEA myös hienoista tuloksista!

18.11.2009

Kengu lähti omille teilleen eilen aamulenkillä. Tänään se löydettiin junaradan varrelta kuolleena. Suru on suunnaton! Osanottomme Sallalle ja Mikolle!

15.11.2009

Tämän vuoden viimeiset tokokisat on käyty Lyytin kanssa ja tälle vuodelle asetettu tavoite jäi saavuttamatta. Oma moka! Meidän vahva liike estehyppy meni nollille, kun Lyyti jäi huonosti esteen taakse ja tuli takaisin hyppäämättä estettä. Olisin pystynyt pelastamaan tilanteen ohjaamalla kädellä ja /tai vartalolla, mutta minä vain seisoin kuin tönkkösuolattu silakka. Se siitä sitten! Ja koska luoksetulon olin ottanut varman päälle eli 5 1/2 pistettä, niin kokonaispisteet 152,5 eivät riittäneet kuin 2-tulokseen. Lyytin työskentelyyn olin erittäin tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa. Nyt voi- ja evl-liikkeiden kimppuun.

1.11.2009

1.11 Salla ja Kengu voittivat Riihimäellä maxi 2-luokan 0-tuloksella ja hurjalla miinusajalla! Seuraavaksi he kisaavat maxi 3-luokassa! Mahtava viikonloppu! Onnea!

31.10. oli tottelevaisuuspäivä: Kengun nimen eteen saa nyt laittaa TK 2. Tulos 165 p/sij.3. Ritva ja Pimu olivat ensimmäisessä kokeessaan. Tuloksena alo 1-tulos pisteillä 173. Hurjasti ONNEA molemmille koirakoille!

21.10.2009

18.10 Tampereella Salla ja Kengu voittivat 0-tuloksella maxi 2 -luokan agilityradan! Kuninkuusluokka häämöttää. Hurjasti ONNEA!

5.10.2009

4.10 Salla ja Kengu tokoilivat AVO-luokan 1-tuloksen pisteillä 174,5/sij. 3:s! Vaikka luoksetulo meni nollille. Uusi titteli häämöttää. ONNEA!

29.9

27.9 Liedon agilitykisoissa Erja ja Lusmu tekivät hyppyradalla 0-tuloksen sijoituksen ollessa 5:s. ONNEA!

19.9

Salla ja Kengu olivat toko-kokeissa saaden AVO-luokan 1-tuloksen pisteillä 161,5. Tuomari oli tiukalla päällä, kun kyseessä olivat Pirkanmaan pm-kisat. ONNEA!

Lyytin juoksu alkoi pari päivää sitten. Sieltä taisi löytyä yksi osasyyllinen huonosti menneeseen tokokisaan. Lyyti on nyt aivan mahdottoman hellyydenkipeä. Juoksujen väliksi tuli 7 kuukautta. Sama kuin Kengu-äipällä.

13.9

12.9 Lyytin kanssa AVO-luokan tokokisoissa. Eipä olisi voinut kilpailut kauheammin mennä. Ihan kuin ei pienelle koiralle olisi ikinä mitään opetettu, ei edes sivulletuloa :-0. Pisteet 137 ja kolmos-tulos. Ohjaaja on pelkkää analyysiä tällä hetkellä..................

Fasulla todettiin viime viikolla kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireina oli ainoastaan väsyminen lenkeillä. Eläinlääkärin mielestä tämä on vanhuuteen (ei 8,5 vee kelpie ole vanha) liittyvä vaiva, ei siis perinnöllinen. Myöskään Gunvor, Fasun kasvattaja, ei ole kuullut kelpeillä moisesta vaivasta. Nyt sitten kisaamiset joudutaan jättämään, mutta harjoittelua ei ja epiksissäkin käydään. Ruotsissa kuulemma kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat koirat voivat anoa poikkeusluvan kilpailemiseen...............

8.9.2009

5.9 Kari ja Kamu olivat Raumalla hyppyradalla kolmansia 0-tuloksellla! ONNEA!

4.9.2009

31.8 Muusa lähti viimeiselle matkalleen paimentamaan taivaallista porotokkaa. Muistelemme lämmöllä tätä hienoa koiraa, joka opetti monet pennut käytöstavoille.

30.8 Fasun kanssa teimme taas yhden nollaradan Vantaalla. Sijoitus oli kuudes!

25.8.2009

25.8 Lotta ja Visa ovat tokoilleet. Tuloksena AVO-luokan 1-tulos pistein 172,5 sekä luokkavoitto! ONNEA hienosti menneestä kisasta!

23.8 Kävimme pitkästä aikaa agilitykisoissa. Lohjalta tuomisina oli Fasun kanssa yksi nolla-tulos. Sijoitus 7. Kisaajia n.40. Olin tyytyväinen ratoihimme.

Rojo on myös käynyt Joensuussa Elo-Karelia - kansallisissa näyttelyssä. Tuomarina toimi Jaana Hartus. Hän arvosteli Rojon seuraavasti: JUN EH, JUK1 Kookas, eritt. hyvätyyppinen, tasapainoisesti rakentunut nuori uros. Sopiva vahvuus. Hyvä pää. Hieman pysty olkavarsi. Hyvä askelmitta. Reisi voisi olla hieman leveämpi. Karvapeite vaihtumassa. Korkeudeksi oli mitattu 53 cm. Ihan hyvä arvostelu! HIENOA! ONNEA!

12.8.2009

Lyyti kävi Turun KV-elonäyttelyssä 9.8. Kotiin tuomisina ERI ja kilpailuluokassa PN 4. Tuomarina Rajko Rottner, Slovenia: Strong combact exellent built dog. Nice colour. Exellent head and body. Good angulations. Exellent represented dog. Good mover.

Visan viralliset tulokset tulivat: lonkat B-B ja kyynärät 0-0. Hieno juttu!

26.7 Olimme Lyytin kanssa Inki ja Roland Sjöstenien PK-leirillä Oittaalla. Matkasimme sinne Tiinan ja Kess-pojan kanssa. Meillä oli ohjelmassa esineruutu ja tottis! Saimme hyviä vinkkejä. Todella mukava päivä!

2.8.2009

25.7 Reetta kävi Åken kanssa suorittamassa BH-kokeen hyväksytysti. Taas tuli uusi titteli nimen eteen ONNEA! Sitten vaan jälkikisoihin ensi keväänä!

21.7 Taas yhdestä pihasta syöksyi koira laumamme kimppuun. Kamu joutui taas johtajana ottamaan tämän laumanvartijasekoituskoiran hyökkäyksen vastaan. Onneksi tällä kertaa selvisimme pienemmin vammoin.

13.7 Visa kävi lonkka-, kyynärä- ja selkäkuvilla. Hyviltä näyttivät! Odotellaan virallisia tuloksia!

5.7.2009

4.7 C-pentue treffasi ATT:n kentällä toko-, näyttely- ja agilitytreenaamisen merkeissä. Paikalla olivat  Äiti Kengu, Kelmi, Rojo, Visa, Iina,  Lyyti  sekä Kamu-eno ja Isoäiti Fasu. Oli todella mukava nähdä jo isoksi kasvaneita pentuja. Kiitos kaikille mukana olleille! Oli todella mukava päivä! Toivottavasti seuraavaksi kaikki pääsevät paikalle. Laitamme kuvia mahdollisimman pian nettiin.

3.7 B-pentue täytti 5-vuotta! ONNEA!

30.6.2009

Tsau:n Juhannuskisoissa Kari ja Kamu tekivät yhden 0-tuloksen sijoittuen seitsemänneksi! Hieno rata!

14.6.2009

11.6 Olimme Lyytin kanssa ensimmäisissä virallisissa tokokokeissa Maskussa. Tuomarina Ilkka Sten ja koirakoita alo-luokassa oli 18. Saimme 194 pistettä ja kunniapalkinnon. Voitimme luokkamme! Seuraamisista saimme molemmista 9, muut olivat sitten kymppejä! Lyyti toimi todella upeasti. Vielä kuukausi sitten pakka oli hujanhajan............

6.6.2009

1.6 Reetta ja Åke tekivät viimeisen AVA:an vaadittavan nollavoiton! ONNEA kaksoisvaliolle! ja tsemppiä SM-kisoihin!

26.5.2009

25.5 Kävimme Lyytin kanssa epävirallissa tokokokeissa tekemässä alo-luokan. Hieman neiti oli ihmeissään, kun tämä oli meidän ensimmäinen välipalkaton harjoitus. Saimme kokeen suh't kunnialla läpi, vain seisominen meni nollille. 170 p. Seuraamisen kesto on vielä hakusessa...., mutta iso ruokasäkki oli kotiin tuomisina :-)

Pimu on käynyt pyörähtelemässä näyttelykehissa. Haminasta EH hyvällä arvostelulla ja Lappeenrannasta 21.5 ERI ja PN 4. Tuomarina Päivi Eerola. Taas hyvä arvostelu. ONNEA nätille tytölle!

Ikäviäkin asioita sattuu. Edellisenä sunnuntaina pihastaan karannut kääpiöbullterrieri hyökkäsi laumamme kimppuun Karin ollessa iltalenkillä niiden kanssa. Uhrina oli Kamu, jonka kurkkuun otus tuli tappomeiningillä. Nopeat refleksit pelastivat Kamun. Se onnistui vähän väistämään ja sai itse otteen hyökkääjän kuonosta. Silti se oli hilkulla, sillä purema oli vain puolen sentin päässä valtimosta.

 

17.5.2009

16.5 Ylöjärvellä  Salla ja Kengu olivat elämänsä ensimmäisissä PK-hakukokeissa tuloksena koulutustunnus HK1. pisteet: 73/29/161 yht. 263. Mahtavaa! ONNEA uudesta aluevaltauksesta!

16.5  Raumalla Kari ja Kamu tekivät hienot agilityradat. Tuloksena tuplanolla sijoituksien ollessa 1 ja 3. Nyt lähti AVA-kello käyntiin! Hyvin kulkee! ONNEA!!

10.5.2009

Erja ja Lusmu ovat taas tehneet hienoja tuloksia. Kouvolassa 3.5 hyppyradalta 0-tulos ja sijoitus 4:s. Nyt on SM-nollat kasassa! Järvenpäässä 9.5 agilityradalta 0-tulos /sij.2 vain 5 sadasosaa voittajalle hävinneenä. Hienoa menoa! ONNEA !

26.4.2009

Lahden KV-näyttelyssä Visa sai junioriluokassa ERI ja oli luokassaan toinen. Lyyti sai EH. Molemmilla oli hyvä arvostelu. Kiva juttu!